Kotieläinten ja ihmisasukkaiden kotoisa kotipiha, vieraiden iloksi ja riemuksi!

Elämäntapana Rehndahl

Rehndahl on perheemme, Sadun ja Sannan sekä noin 70 kotieläimen koti. Suurperheemme elo on täynnä askareita, puuhaa ja toimeliaisuutta, mutta me kaikki arvostamme aika ajoin myös rentoutumista, chillailua ja hauskanpitoa. Tämän kotoisan ja rennon meiningin haluamme jakaa myös meillä vierailevien asiakkaidemme kanssa.

Meillä eläimet eivät aina hengaile aitauksissaan. Joten ethän siis pelästy, jos parkkipaikalla sinua on vastaanottamassa ystävällinen Nero-kissa, äänekäs vesilintujengi tai Pikkis-kukko kanahaareminsa kera. Leikkipaikoilla ruohonleikkurin sijasta viheralueita saattavatkin olla työstämässä lampaat ja vuohet – tai minihevosemme falabellat.

Aasien kirskunta ja lampaiden äänekäs bää-kuoro kertovat varmuudella ruoka-ajan lähestymisestä. Tallin nurkilla kuuluva ystävällinen tuhina ja röhkintä tarkoittaa todennäköisesti sitä, että prinsessa Madeleine on herännyt kauneusuniltaan ja odottelee yksityiskarsinassaan henkilökuntaansa tarjoilemaan välipalaa. Heppa-aitauksesta saattaa kantautua hyväntuulista hörinää, josta voitkin tunnistaa ruoka-ajan jo alkaneen. Lintutarhojen ohitse et varmaankaan pääse ilman, että kalkkunaherra Vonnegut päästää pulputtavan tiedotuksensa: ”Vieraita näkyvissä!” Kepparitallin jälkeisessä tarhassa käy jo kova kuopsutus, sillä falabella-neitokaiset ovat jo siinä uskossa, että juuri heitähän sinä olet saapunut ihastelemaan. Laaksoon kurvatessa tapaat kaksi ujohkoa aikamiespoika-alpakkaa näyttävine otsatukkineen.

Kuten siis varmaan alat ymmärtää, täällä on tilaa isoillekin persoonille. Kun tulet meille, tulet ystävällisten eläinten ja ihmisten onnelliseen kotiin!

Rehndahlissa on paljon eläimiä joihin voit ystävystyä,
mutta isolle maatilalle mahtuu muutakin ihasteltavaa kuten kaunista luontoa jylhine kallioineen.

Retkieväitäsi voit nauttia vaikkapa kallioilla ja myös eväiden grillaus onnistuu mukavasti nuotiopaikoilla, joita on vapaassa käytössä kaksi.

Kesäkautena voit ostaa pienestä kioskistamme kahvia, virvokkeita ja jätskipuikkoja. Naapurissamme sijaitsee myös aivan ihastuttava ja elämyksellinen Maatilapuoti, jonka maukkaan tarjonnan ja aukioloajat voit kurkata tästä!

Kesäkaudella käytössä olevat keppihevostalli ja supersuosittu kepparien esterata innoittavat lapset ja usein aikuisetkin mitä huikeimpiin suorituksiin!

Tarkka kulkija voi löytää tilaltamme metsänpeikkojen ja keijujen pesiä, ja tavata laaksossa muun muassa vanhan Ahdin ja hänen kauniin vaimonsa Vellamon. Vaan toivottavasti et hullaannu ilkeän näkin viettelevästä viulunsoitosta – tai eksy hirvittävän Hiiden maanalaiseen maailmaan! Maahisten ilkikuristen ansojen vuoksi maasto on hieman vaikeakulkuinen eikä sillä etene mukavasti esimerkiksi rattaiden tai pyörätuolin kanssa.

Hiljainen metsä ja toivomuskaivo. Mahdatkohan löytää nämä?

Säännöt

Luethan nämä, jotta vierailustasi tulee mahdollisimman turvallinen ja iloisesti ikimuistoinen!

Tästä pääset lukemaan kotieläinpihamme liikennesäännöt sekä tarkemmat ohjeistukset!

Poimintoja:
– Omaa koiraa tai muitakaan lemmikkieläimiä et valitettavasti voi ottaa vierailulle mukaan, koska tilan omia eläimiä kulkee kotipihallaan vapaana.
– Eläinten säännöllisestä ja tasapainoisesta ruokinnasta vastaa ainoastaan talon oma väki; ethän siis syötä eläimiä millään.
– Alle 12-vuotiaiden tulee liikkua alueella vain vanhempansa tai huoltajansa valvonnassa.

Historiikki

Rehndahlin on perustanut Susanne Hilden 1990 -luvun alussa. Susannen alkuperäinen ajatus Rehndahlin konseptista olla elävä ja houkutteleva jokaiselle, joka haluaa hiukan maanläheisempää kontaktia elämään ja eläimiin, on säilynyt läpi koko kotieläinpihan taipaleen. Kotieläinpihasta onkin tullut vuosikymmenten kuluessa suosittu koko perheen retkikohde.

Vuonna 2015 tilan osti Linda Helske, joka noin kuuden vuoden ajan ylläpiti ja rikastutti kotieläinpihan toimintaa yhdessä lintuja rakastavan elämänkumppaninsa, Joonas Valkaman, kanssa.

Viimeisin omistajanvaihdos tapahtui alkukeväällä vuonna 2021, kun tila sai itselleen uudet emännät, Sadun ja Sannan, jotka päättivät jatkaa Rehndahlia sen toimintaperiaatetta, perinteitä ja uniikkia hyväntuulista tunnelmaa vaalien.

Päivästä yksi alkaen meidän mottomme onkin kuulunut: Rakkaudella Rehndahl!

Meiltä löytyy myös aina paikka motivoituneelle työharjoittelijalle – ota reippaasti yhteyttä!